Pinaattilätyt luomumunista

14.12.2014, Eino

pinaattiletut-luomumuna-2.jpg

Yhteistyössä Siipikarjaliitto ry

Tiedättekö, lukijat rakkaat, mitä? Vuosi lähestyy loppuaan! Vielä hetki sekoillaan joulun parissa ja sitten hups vain, eletään vuotta 2015. Siksi nyt onkin hyvä tuokio pysähtyä pohtimaan klassisia lupauksia uudelle vuodelle.

Oma lupaukseni on jo selvä. Aion ensi vuonna ostaa aiempaa enemmän luomua, pyrkiä nimenomaan siihen, että luomun ostamisesta tulisi ihan arkipäiväinen asia eikä mikään erityinen spesiaalipoikkeustapa. Monenlaista meillä ostetaan luomuna jo nytkin, mutta tiedän, että luomunkäyttöä voisi hyvin helposti lisätäkin.

Mietin, missä kaikessa voisin lisätä luomun käyttöä. Aika nopeasti mieleen tulivat kananmunat, joita meidän keittiössämme käytetään vallan usein. Ei siis ole suinkaan merkityksetöntä, mitä munan pullauttanut kana on syönyt ja tehnyt. Luomukana kun ei syö geenimuunneltua rehua eikä kökötä stressaantuneena ahtaassa häkissään. Luomumunien koostumuskin on parempi ja ne sisältävät enemmän esimerkiksi Omega-3-rasvahappoja. Luomukananmunan keltuaisen raikas ja pirteä värikin tulee rehun luonnollisista ainesosista, eikä esimerkiksi synteettisistä väriaineista, kuten muussa tuotannossa helposti voidaan tehdä.

Ja toki itselleni on tärkeää kanojen hyvinvoinnin ja parempien munien lisäksi myös luomumunien tuottajien tilanne. Suomen luomumunatuotanto tapahtuu todella pienen piirin työnä, sillä luomumunia tuotetaan vain noin 34 tilalla. Tiedän luomutuotannon olevan tarkoin säädeltyä ja vielä tarkemmin valvottua. Siksi onkin älyttömän siistiä, että luomutuottajat jaksavat nähdä vaivan. Että työssä on kyse muustakin kuin työstä. Sellaista työtä ainakin itse haluan mielelläni tukea. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että suomalaisten luomumunien kulutus esimerkiksi tuplaantuisi nykyisestä. Nykyisellään luomumunan osuus kokonaiskulutuksesta on kuulemma vain noin neljä prosenttia, mikä on erikoista, sillä esimerkiksi Ruotsissa kulutus on 12 prosenttia ja Tanskassa jopa 18 prosenttia.

Luomumunista innostuneena halusinkin heti kokata jotain hauskaa munia hyödyntävää. Perusmunakas olisi ollut ehkä hivenen tylsää ja itsestäänselvää, mutta lopulta keksin! Pinaattilätyt olisivat mitä hauskin ajatus. Pinaattilättyihin tuntuu monilla liittyvän ajatus siitä, ettei niitä voi tehdä itse, vaan ne pitää ostaa valmiina kaupasta. Hassu ajatus, koska uskokaa tai älkää, pinaattilätyt syntyvät aivan yhtä vaivattomasti kuin tavallisetkin lättyset. Perinteisestihän pinaattilättyjä syödään puolukkahillon tai munakastikkeen kera. Itse sekoitin lätyille näppärästi suolaisen täytteen, jolloin lätyistä tuli ikään kuin ruokaisampia.

Näin pimeällä talvikaudella värikäs ruoka on hyvä keino piristää itseään: pinaatin vihreäksi värjäämät lätyt tuovat muiston vehreistä kesähetkistä. Sillä onhan tämä pimeys ihan karseeta. Se näkyy myös tämän postauksen kuvista, joita epätoivoisesti yritin saada napsittua läpeensä pimeässä kotipesässämme. Kesällähän lättyihinsä voi sekoittaa vaikka nokkosta tai mitä tahansa käsiinsä saamaa yrttiä. Ihanaa, tule kesä pian! Tuo tuoreet yrtit ja ulkona temmeltävät luomukanat!

pinaattiletut-luomumuna.jpg

Tarvitset:

Lättyihin:

2 luomumunaa

1/2l luomumaitoa

3 dl luomuvehnäjauhoa

1 tl suolaa

Pinaattia (tuore on toki hyvä, mutta pakaste käy aivan yhtä hyvin. Pakastetta menee pussillinen, liekö tuo 150 grammaa?)

Voita paistamiseen

Täytteeseen:

1pkt kylmäsavulohta

1prk smetanaa

1prk raejuustoa

Maustamiseen sitruunamehua, sitruunapippuria, tilliä… Vähän oman maun mukaan voi kokeilla mitä mieleen juolahtaa.

pinaattiletut-luomumuna-4.jpg

Toimi näin:

Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon maito, vehnäjauhot, suola ja sulanut pinaatti. Itse tyypillisesti unohdin ottaa pinaatin pakastimesta, joten iskin taikinan joukkoon vielä hivenen jäisen pinaatin. Pinaatti kuitenkin ehtii hyvin todennäköisesti sulaa taikinan joukkoon taikinan turvotessa. Taikinan nimittäin annetaan paisua puolisen tuntia. Paisumisen aikana voit sekoittaa täytteen: revi ja muussaa kylmäsavulohi tahnamaiseksi silpuksi. Lisää joukkoon smetana ja raejuusto. Mausta sitruunamehulla, tillillä ja sitruunapippurilla. Maistele ja mausta tarvittaessa lisää. Anna maustua jääkaapissa lättyjen paistamisen ajan. Paista lätyt kuumalla pannulla voissa.

pinaattiletut-luomumuna-3.jpg

Alkuperäinen artikkeli

Sivu 20 / 20« Ensimmäinen...10...1617181920