LUOMUKANOJEN OLOT

Luomukanat saavat asua lajitovereitaan väljemmin. (6 kanaa/m²). Luomukanalan koko on rajoitettu 3 000 kanaan. Samalla tilalla voi toki olla useampia kanaloita. Luomukanoilla on hallissa myös orret ja oma munintapesä. Kanalassa on myös ikkunoita 5 % lattia-alasta. Luomukanat pääsevät ulkoilemaan kanalan omassa tarhassa toukokuussa lokakuuhun. Ulkoilutilaa on varattu vähintään neljä neliötä kanaa kohti.

Luomukanat syövät luomurehua

Luomumunatuotannossa on yksityiskohtaiset vaatimukset muun muassa ruokinnasta, kasvatusolosuhteista ja lääkinnästä. Luomukananmunien keltuainen on yleensä kirkkaamman värinen, sillä luomukanat syövät kesäisin myös ruohoa. Muutoin luomukanoja ruokitaan luonnonmukaisesti tuotetulla rehulla. Rehu sisältää kotimaisia viljoja: ohraa, kauraa ja vehnää. Valkuaislähteenä toimivat yleensä härkäpapu, herne ja luomusoija. Näiden lisäksi käytetään kylmäpuristettua rypsi- tai pellavaöljyä. Myös porkkanat ja heinä kuuluvat luomukanojen ruokavalioon ja toimivat samalla myös virikkeinä. Kaikki nämä raaka-aineet ovat luonnonmukaisesti tuotettuja.

Luomukanojen rehuissa on yhtenä valkuaislähteenä käytetty myös pieniä määriä kalajauhoa, sillä kalajauho sisältää kanoille välttämättömiä aminohappoja kuten metioniinia. Koska kalajauho saattaa sisältää PFAS-yhdisteitä, kalajauhon käyttöä vähennettiin tai sen käyttö lopetettiin kokonaan luomukanojen ruokinnassa joulukuussa 2022.

virikkeita_RGB

 

Luomuvalvonta on tehokasta

Luomuvalvonta kattaa koko tuotantoketjun EU:n yhteisistä tuotantoehdoista yhteiseen luomumerkkiin. Kaikissa pakatuissa luomutuotteissa tulee olla EU:n vihreä lehtimerkki, jonka yhteydessä on ilmoitettava alkuperämaa ja luomutarkastuslaitoksen tunnus. Sen avulla kuluttaja voi varmistua, että toimija kuuluu luomuvalvontaan, jota Suomessa ohjaa Evira. Jokaisen luomuvalvontaan liittyneen toimijan tiloissa tehdään tarkastus vähintään kerran vuodessa.

pesan_orret_RGB