Luomumunien tuotanto kasvoi 8% alkuvuonna
08.08.2016, Hanna HaminaLuonnonvarakeskuksen julkaiseman tilaston mukaan tammi-kesäkuussa Suomessa tuotettiin 8% enemmän kananmunia luomukanaloissa kuin samaan aikaan viime vuonna.
Alkuvuoden A-luokan luomumunien tuotanto nousi 1,66 miljoonaan kiloon. Toukokuussa tuotettiin yli 307 tonnia luomumunia, joka on luomumunien tuotannon kuukausiennätys Suomessa.
Luomumunien osuus Suomessa on noin 5% kokonaistuotannosta.
Kaikki Luken julkistukseen liittyvät tilastot löytyvät täältä.
Värillä ei ole väliä
03.08.2016, Hanna HaminaLuomumunat voivat olla sekä valkoisia että ruskeita. Osalla kuluttajista on käsitys, että luomumunat ovat ruskeita munia.
Kananmunien kuoren väri riippuu käytössä olevasta kanajalosteesta, eikä tuotantotavalla ole merkitystä kuoren väriin. Käytännössä kanat, joilla on ruskea höyhenpeite, munii ruskeita munia, ja valkoiset kanat valkoisia.
Luomumunia on siis tarjolla sekä valkoisia että ruskeita, joissa sisältö on laadultaan samanlaista.
Luomumunien kysyntä jatkuu vahvana
03.08.2016, Hanna HaminaViime päivinä on munapakkaamoiden edustajat kertoneet, että erityisesti luomu- ja lattiatuotannon kananmunille on suurin kysyntä ja virikehäkkimunien kysyntä on vähenemässä.
Maailmalla viime aikoina vahvistunut trendi, jossa kuluttajat vaikuttavat kauppoihin ja ravintoloihin, jotta ne tarjoaisivat vain vapaasti kasvaneiden kanojen munia, on siis levinnyt jo Suomeen. Kaiken kaikkiaan kananmunien kysyntä ja kulutus on kasvussa. TNS Gallup Elintarviketiedon mukaan alkuvuonna tammi-toukokuussa kananmunien ja munavalmisteiden kulutus kasvoi 6,5% verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Tästä voi lukea Maaseudun Tulevaisuuden 1.8. julkaistun artikkelin ja tästä Ylen 2.8. julkaiseman artikkelin aiheesta.